Geomachine Oy
Hiekkakuopantie 4
P.O.BOX 131
FIN-04301 TUUSULA, Finland
tel. +358 9 27467121

Suomi English Svenska Russian

Tänään

Geomachinen oma ja vahva teknologiaosaaminen antaa mahdollisuuksia jatkuvasti kehittää kairaus- ja porausmenetelmiä sekä siihen liittyvää oheislaitetoimintaa.

GM-koneet ovat tunnettuja ennen kaikkea kestävyydestä ja innovatiivisesta suunnittelusta. Ensimmäisenä koko alalla yhtiö on tuomassa markkinoille v. 2010 mm. mekaanisen kairaustangon vaihtajan, joka nostaa työn tuottavuutta, parantaa merkittävästi työturvallisuutta ja keventää työn rasitusta. Runko-ohjattava, kumipyöräinen GM8 nopeaan liikkumiseen niin vaikeassa kivikossa kuin teillä ja kaduilla tulee sekin olemaan uutta alalla.
Jokainen kone on varustettu CE-tunnuksella ja omalla laitenumerolla joka mahdollistaa asiakaskohtaisen huoltotyön vuosienkin päästä.

Maapohjan ja pohjavesien tarkka ja huolellinen tutkimus ja seuranta on tulossa yhä tärkeämmäksi lähtökohdaksi kaupunkirakenteiden kasvaessa ja tiivistyessä sekä kaavoitettaessa vanhoja teollisuusalueita asumiskäyttöön. Lisäksi pohjoiskalotin huomattavien mineraalivarojen ja kaasureservien hyödyntäminen koko Euroopan mittakaavassa edellyttää investointeja infrastruktuuriin ja kaivostoimintaan.

Koneiden on monipuolistuttava erilaisiin kairausmenetelmiin, timanttikairauksiin, näytteenottoon ja pohjavesitutkimuksiin. Tämän lisäksi huolto, oheislaite- ja palvelutoiminnalla tulee olemaan olennainen osa yhtiön tulevassa kehityksessä. Tarkoitus on luoda kokonaisvaltainen "geotalo", joka tarjoaa parhaita mahdollisia koneita, laitteita ja oheismateriaalia maaperätutkimukseen ja rakentamiseen sekä pohjaveden seurantaan. Kaiken minkä toimitamme, myöskin huollamme ja koulutamme. Tarjoamme myöskin rahoitus- ja vuokrausratkaisuja mahdollisuuksien mukaan.